keskiviikko 1. toukokuuta 2013

työnjuhlaa


Työväen juhlaa viettiin Ladossa mitenkäs muutenkaan kuin työnteolla. Porukkaa oli vauvasta vaariin neljästä eri sukupolvesta. Osa poppoosta teki yläkerran lautalattiaa ja me muut keskityimme pihan siivoamiseen.



Tontilla oli jo ostovaiheessa kasa lautaa ja puuta. Lisäksi laudanpätkiä oli kertynyt sinne sun tänne rakennusvaiheen aikana, samoin kuin roskaa. Jäte kannettiin roskalavalle ja puut pinottiin siisteihin kasoihin, josta ne todennäköisesti joutuu takan syövereihin ajan kuluessa.


Jotta päivä ei olisi ollut täyttä puurtamista niin samalla juhlittiin myös grillikauden avajaisia. Vapun kunniaksi juotiin tietenkin myös simaa ja maisteltiin munkkeja.

Niin ja testattiin tietenkin Jiin uutta lelua. Oli siitä kyllä ihan apuakin kun painavia tukkeja siirreltiin. Harmi, että kamera unohtui kotiin, mutta tässä kuitenkin muutama kännykkäkuva päivästä.

Sää oli mitä mahtavin, oli melkein jopa t-paitakelit. Päivän aikana bongattiin yksi perhonen, yksi kimalainen ja ainakin kymmenen sisiliskoa. 


Sisiliskon metsästäjät








































Kun illalla saavuimme väliaikaiskotiin huomasimme, että täältä kotirannasta oli päivän aikana jäät lähteneet. Kesä taitaa olla ihan nurkan takana. 


Kiitos paljon talkooväelle! Ja aurinkoista toukokuuta kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!